Maaliskuun alusta alkaen Lataamoa johtaa markkinoinnin, asiakasymmärryksen ja strategisen suunnittelun parissa yli kaksi vuosikymmentä työskennellyt Mia Ropponen. Lataamon aiempi toimitusjohtaja Antti Kärävä jatkaa Lataamossa hallituksen jäsenenä ja siirtyy tekemään päivätyötä konsernin ulkopuolelle.
Pätevä ja sopiva johtaja. Hyvä ihminen. Ilmiöistä syttyvä ja ihmisläheinen persoona.
Sellaiseksi kuvaillaan Lataamon tulevaa uutta toimitusjohtajaa Mia Ropposta, joka arvostaa enemmän tekoja kuin puheita. Lataamossa Ropposen vakuutti se, että yritys elää arvojensa mukaisesti.
– Koronapandemian aikana tapahtuma-ala kohtasi suuria haasteita. Lataamon omistajat päättivät kuitenkin, että ketään ei irtisanota eikä lomauteta, vaan kaikki pidetään mukana. Yhtiö onnistui uudistumaan pandemian aikana ja kehittyi entistä vahvemmaksi, minkä jälkeen kasvu on ollut nopeaa. Se teki vaikutuksen ja osoitti aitoa arvojen mukaan elämistä, kuten myös ketteryyttä ja innovatiivisuutta löytää ratkaisuja erittäin kovissakin olosuhteissa, Ropponen sanoo.
Mia Ropponen on tehnyt värikkään työuran tapahtumien toteuttamisesta Seikkailu Oy:ssä strategiseen brändin kehitykseen pörssiyhtiö Keskon Päivittäistavarakaupan johtoryhmässä. Ropposen ymmärrys kokemuksellisesta markkinoinnista teki vaikutuksen Lataamon perustaja Tim Livsoniin.
– Mia on rakentanut itselleen poikkeuksellisen laajan ymmärryksen ja osaamisen kokemuksellisesta markkinoinnista. Hänellä on erinomainen strategisen suunnittelun ja toimeenpanon sekä asiakasymmärryksen osaaminen, kertoo Lataamon hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Tim Livson.

Paluu luovan toimiston ilmapiiriin houkutteli
Mia Ropponen uskoo, että Lataamolla on mahdollisuus vaikuttaa laajasti suomalaisten yritysten markkinoinnin kehitykseen. Markkinoinnin murros ja tunnejäljen yleinen kaventuminen luo yhä kasvavaa tarvetta vaikuttaville brändikohtaamisille sekä digitaalisessa että fyysisessä ympäristössä.
– Tuon mukanani monipuolisen kokemuksen niin toimistotyöstä kuin myös pöydän toiselta puolelta asiakkaana. Olen tehnyt markkinointia laaja-alaisesti tapahtumista mainontaan ja tuotekehityksestä sisältöihin. Asiakasymmärrys, strateginen näkemys ja niiden vieminen käytäntöön arjessa ovat minulle tuttuja ja mieluisia hommia. Asiakkaalle syntyvä lisäarvo syntyy liiketoiminnan ja ihmisten ymmärryksestä, relevantista näkemyksestä, erottuvista luovista ratkaisuista, luotettavasta tuotannosta ja tietysti sujuvasta palvelusta, Mia uskoo.

Tuleva toimitusjohtaja on innoissaan Lataamon monipuolisista toteutuksista ja siitä, kuinka ne mahdollistavat työntekijöiden ammattitaidon kasvun.
– Haluan auttaa uusia tekijöitä oppimaan ja kasvamaan huipulle. Lataamo tarjoaa tähän loistavan mahdollisuuden ennakkoluulottoman asenteen ja monipuolisten toimeksiantojen ansiosta!
Antti Kärävä jatkaa Lataamon hallituksessa
Lataamon toimitusjohtaja Antti Kärävä jatkaa Lataamossa hallituksen jäsenenä ja siirtyy 1.3.2023 alkaen tekemään päivätyötä konsernin ulkopuolelle. Antti antoi puolentoista vuoden pestinsä aikana vahvan panoksensa Lataamon strategian kirkastamiseen, toimintamallien ja osaamisen kehittämiseen sekä organisaatiouudistuksen toimeenpanoon.
- Toisinaan uudet kiehtovat mahdollisuudet aukeavat elämässä yllättäen ja aikatauluttamatta. Niin kävi minulle nyt ja olen päättänyt tarttua uuteen unelmatyöhön, jonka koen henkilökohtaisesti ja myös perheelleni hyvin merkitykselliseksi. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että saan jatkaa Lataamossa hallituksen jäsenenä ja sieltä käsin auttaa yhtiötä ja sen ihmisiä kehittymään ja kasvamaan entistä vahvemmiksi, sanoo Antti Kärävä.
Lisätietoja: Tim Livson, Hallituksen puheenjohtaja, perustaja, +358 40 557 6097, tim@livsongroup.fi. Mia Ropponen, Toimitusjohtaja 1.3.2023 alkaen, 0400 957420.