Lataamo Group vahvistaa johtoaan uudella toimitusjohtajalla, kansainvälisen markkinoinnin ja kaupallistamisen konkari Antti Kärävällä. Kärävän nimitys on osa Lataamon uutta kirkastettua kasvustrategiaa, jota vauhdittavat asiakkaiden tarpeiden ja toimistokategorioiden murros.
– Kirkastimme Lataamon strategian ja oivalsimme ydinosaamisemme olevan erittäin haluttua asiakkaidemme markkinoinnin ja liiketoiminnan uudistuvissa tarpeissa. Maailmassa, jossa puhetta ja lupauksia on liikaa ja konkreettisia tekoja usein liian vähän, on tarve Lataamon kaltaiselle hyvien tekojen toimistolle. Uskomme, että vaikuttavat kohtaamiset ja tuntuvat teot ovat hyväksi ihmisille, yrityksille ja yhteiskunnalle, toimitusjohtaja Antti Kärävä sanoo.Kärävä on aikaisemmin toiminut muun muassa Suomen suurimman markkinointikonsernin Salomaa Yhtiöiden toimitusjohtajana, maailmanlaajuisen Columbia Sportswear Companyn Euroopan markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä johtavien suomalaisten markkinointi- ja mainostoimistojen johtotehtävissä TBWA:lla ja SEK:ssä. Kärävä aloitti Lataamon toimitusjohtajana 15.6.2022, yrityksen perustajaosakkaan ja aiemman toimitusjohtajan Tim Livsonin keskittyessä jatkossa Livson Group -konserniyritysten kasvu- ja kehittämishankkeisiin.

– Olemme erittäin innoissamme saadessamme Antin kaltaisen huippukokeneen ja näkemyksellisen johtajan mukaan Lataamon tarinaan. Antilla on rautainen markkinoinnin syväosaaminen Suomen parhaista markkinointitoimistoista ja asiakkuuksista, ja lisäksi kansainvälistä liiketoiminta- ja kaupallistamiskokemusta. Haimme Lataamoon markkinoiden parasta johtajuutta ja saimme sen, kommentoi Lataamon hallituksen puheenjohtaja Petteri Kilpinen.
Lataamo on hyvien tekojen toimisto
Lataamon asiantuntemusta ovat asiakasymmärrys, strateginen näkemys, luova konsepti- ja kanavasuunnittelu, tuotanto ja monikanavainen toteutus. Niihin perustuu kykymme saada ihmiset, ilmiöt ja brändit kohtaamaan niin, että tuntuu ja tapahtuu, elävästi ja aidosti. Ratkaisujemme ytimessä on aina asiakkaan kanssa yhdessä määritelty konkreettinen hyvä teko, joka vie kampanjan, projektin tai vaikkapa tapahtuman loppuasiakkaan sydämeen ja ostoskoriin.
– Tehtävämme on varmistaa, että markkinointi ei jäisi huuteluksi matkan päästä, vaan että se viedään konkreettisten tekojen kautta halutuksi toiminnaksi. Tämä on Lataamon erityisosaamista ja sitä asiakkaamme meiltä kysyvät ja saavat, sanoo Antti Kärävä.
Lataamon liikevaihto vuonna 2021 oli 6,3 miljoonaa euroa. Nyt olemme hyvässä vauhdissa saavuttamassa kuluvan vuoden 2022 tavoitteemme, 10 miljoonan euron liikevaihdon, joka ylittää selkeästi pandemiaa edeltäneen edellisen ennätystason.
– Lataamo on huippukunnossa ja meillä on hieno jengi ammattilaisia töissä. On mahtavaa päästä rakentamaan tulevaa ja elää kirkastettua strategiaamme todeksi. Ja parasta on tietysti päästä tekemään lisää vaikuttavia, hyviä tekoja asiakkaillemme. Töitä on paljon ja muutamalle huipputekijälle olisi tälläkin hetkellä akuutisti tarvetta, uusi toimitusjohtaja Antti Kärävä summaa.
– Lataamo on huippukunnossa ja meillä on hieno jengi ammattilaisia töissä. On mahtavaa päästä rakentamaan tulevaa ja elää kirkastettua strategiaamme todeksi. Ja parasta on tietysti päästä tekemään lisää vaikuttavia, hyviä tekoja asiakkaillemme. Töitä on paljon ja muutamalle huipputekijälle olisi tälläkin hetkellä akuutisti tarvetta, uusi toimitusjohtaja Antti Kärävä summaa.
Haluatko jutella? Lisätietoja nimityksestä ja Lataamon kirkastetusta strategiasta antaa toimitus