Lataamon Blogi

Tee kohtaamisesta vaikuttavampi hybriditapahtumalla

Kirjoittanut Lataamo | 31.8.2020 6:54:44

Vaikuttavat kohtaamiset ovat parhaimpia tapoja tehdä tuloksellista markkinointia. Perinteinen kohtaaminen on saanut rinnalleen entistä kattavammin myös virtuaaliset kohtaamiset.

Ja kun molemmat pistetään yhteen, saadaan kokonaisuus, joka syntyy vain hybriditapahtumalla.

Uusi normaali on myllännyt tapahtumakenttää yksityisistä yritystapahtumiin ja festivaaleista yhtiökokouksiin. Kasvokkain kohtaamista on rajoitettu, mutta kun turvallisuudesta huolehditaan, voi jokainen osallistuja keskittyä olennaiseen: uuden oppimiseen, inspiroitumiseen ja verkostoitumiseen.

Lataamon tuotantojohtaja Tuulia Sotamaa on tehnyt tapahtumia vuosikymmenen. Paljon nähnyt, kokenut ja tehnyt Sotamaa hehkuttaa hybriditapahtuman mahdollisuuksia.

- Kun terveys on pääasia, voidaan kohdeyleisö tavoittaa monipuolisesti osin kasvotusten ja osin etänä, ja ilman että vaikuttavuus kärsii.

 

Osallistumistapa ei ole este tunteita herättävälle tapahtumalle, sillä viime kädessä tarina ja vaikuttava sisältö ratkaisevat.

- Tuulia Sotamaa

 

Hybriditapahtuma ja virtuaalitapahtuma ovat ekotekoja

Hybridimallilla saadaan tapahtumalle suurempi ja osaltaan myös kohdennetumpi tavoittavuus kuin vain fyysisellä tai virtuaalitapahtumalla yksin. Hybriditapahtumaan ja virtuaalitapahtumaan ilmoittautuminen ja osallistuminen on helppoa ja vaivatonta, ja sen voi tehdä halutessaan missä vain.

- Hybridimalli tai virtuaalitapahtuma on myös ekologinen vaihtoehto pelkälle fyysiselle tapahtumalle. Esimerkiksi hajautuneissa tai kansainvälisissä organisaatioissa voidaan tavoittaa kohderyhmää yhtäaikaisesti useasta eri maasta ilman lentokuluja, ja hiilijalanjälkikin on pienempi, Tuulia Sotamaa kertoo.

 

Kuva: Lataamo tuotti Sanoma Media Finlandin syksyn 2020 kick off -virtuaalitapahtuman. Juontaja Tinni Wikström ja Lataamon luova johtaja Wille Niinistö juttelivat tuotantotauolla.

 

Myös puhujat on mahdollista ottaa mukaan ohjelmaan mistä päin maailmaa tahansa. Silti paikallisuus tapahtumassa voidaan säilyttää.

- Otetaan esimerkiksi jo aiemmin mainittu kansainvälisen organisaation hybriditapahtuma. Se voidaan rakentaa esimerkiksi niin, että jokaisessa kohdemaassa lähetettyä virtuaaliohjelmaa rikastetaan paikallisin puheenvuoroin ja haastatteluin tai oheisohjelmin, Sotamaa kertoo ja jatkaa.

- Näin saadaan syvennettyä tapahtuman sisältöä ja kohdennettua sitä paikallisesti.

 

Virtuaalimaailmoilla ainutkertainen kokemus

Fyysisen kohtaamisen lailla myös virtuaalitapahtumista jää tallenne jatkokäyttöä varten - usein juuri sellaisena kuin se lähettiin, sillä sen keston suositellaan olevan monin verroin tiiviimpi kuin fyysisessä kohtaamisessa.

Virtuaalitapahtuma mahdollistaa osallistujille ainutkertaisen kokemuksen virtuaalimaailmoja luomalla.

- Virtuaalielementin mukaan ottaminen mahdollistaa omien virtuaalimaailmojen luomisen, jolloin tapahtumasta tulee todellinen elämys. Luovinkin tarina saadaan visuaalisesti elämään tekniikan ja animoinnin avulla, Tuulia Sotamaa kertoo.

- Lisäksi osallistuja pääsee mukaan ohjelmaan viesteillä, äänestyksillä, etäyhteyksillä tai hybridipaikkakunnille järjestetyillä kaksisuuntaisilla yhteyksillä.

 

Hybriditapahtuma on kustannustehokas markkinointiteko.

 

- Hybriditapahtuman järjestäminen pienentää osallistujakohtaista kustannusta, kun suurempi osallistujajoukko voidaan tavoittaa suhteellisesti pienemmin kustannuksin. Hybridimalli on siis kaikin puolin kustannustehokas ratkaisu, Tuulia Sotamaa kertoo.

 

Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä!